Elämyksien maatila & Lännenpirtin Kahvila avoinna ma-su klo 11-18. Tervetuloa!
Lännentilalla viljellään mansikkaa, perunaa, hernettä, sipulia, vadelmaa ja kukkakaalta.
Viljelytoiminta Lännentilalla käynnistyi 1980-luvulla, kun tilalla aloitettiin perunan viljely. Useiden vuosikymmenten ajan Lännentila tunnettiin ainoastaan perunatilana.
Vuosi 2011 oli käänteentekevä Lännentilalle, kun tilalla käynnistettiin mansikan viljely. Ensimmäisenä kesänä mansikkaa viljeltiin vain hehtaarin kokoisella peltopalstalla.
Viimeisen 15 vuoden aikana Lännentilasta on kasvanut Pohjois-Suomen suurin mansikkatila. Tänä päivänä Lännentilalla viljellään mansikkaa jo lähes 25 hehtaarin alueella. Lisäksi kesällä 2025 tilalla aloitettiin mansikan tunneliviljely, jonka ansiosta mansikoita on saatavilla kesäkuun puolivälistä pitkälle syksyyn saakka.
2010-luvun puolivälissä tilalla käynnistettiin myös herneen viljely, ja pian tämän jälkeen viljelyä laajennettiin sipuleihin. 2020-luvulla viljelyyn on otettu mukaan myös vadelmat ja kukkakaalit.
Tutustu tarkemmin tilamme mansikoihin ja muihin tuotteisiin!