Elämyksien maatila & Lännenpirtin Kahvila avoinna ma-su klo 11-18. Tervetuloa!

Lännentilan kesä on täällä! Meidän tilan herkut kypsyvät pelloilla vinhaa vauhtia. Sunnuntaina päivällispöytään löytyi perunaa, sipulia ja mansikoitakin omasta maasta. Olipa hieno tunne käydä hakemassa perunat suoraan pellolta – ensimmäistä kertaa tälle kesälle.

Päivällispöytä katettiin Lännenpirtin pihamaalle kahvilan ollessa sunnuntaina suljettuna. 

Mikäs sen kesäisempi ruoka kuin hölskypotut, grillatut makkarat ja kasvikset sekä raikas salaatti! Hölskypotut sopivat mainiosti esimerkiksi lihan lisukkeeksi, mutta maistuvat myös sellaisenaan. Tästä pääset katsomaan hölskypottujen reseptin videon muodossa.

HÖLSKYPOTUT

1 kg perunoita

200 g ranskankermaa

1-3 sipulia varsineen

(sipulin koosta riippuen)

2 rkl voita

1 tl sitruunapippuria

vajaa 1 tl suolaa

  1. Poista halutessasi perunoiden kuori kolluuttamalla perunoita ämpärissä.
  2. Pese perunat.
  3. Laita vesi kiehumaan. Lisää perunat kiehuvaan veteen ja anna perunoiden kiehua noin 20 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä.
  4. Pilko sipuli.
  5. Kaada keitinvesi pois kattilasta.
  6. Lisää perunakattilaan voi, ranskankerma, pilkottu sipuli ja mausteet.
  7. Laita kattilaan kansi ja ravistele, kunnes kaikki ainekset ovat kunnolla sekoittuneet.


Valmista!

Kesäisen päivällisen täydensi Lännentilan leipomon rieskaset. Tunnistatko, onko korissa peruna-, kaura, vai porkkanarieskasia?

Tätä ruokaa tulen laittamaan varmasti vielä useaan otteeseen kesän aikana – kokeile Sinäkin! Me Lännentilalla olemme juuri aloittaneet varhaisperunan kuokinnan ja toimittaneet ensimmäiset herkkuperunat Oulun alueen kauppoihin. Oletko jo bongannut meidän perunatiskejä kaupoista?

Lotta